Jee mullekin tuli vähän säpinää tähän perus arkeen. Mutsilla alko juoksuaika ja faija tuli mun luo kylään. Ihan vaan siks, että mutsi ei nyt vaan kestä tuota faijaa. Ja meinas tuo faijakin hieman alkaa sekoilemaan. Kyläreissun piti kestää pari viikkoa, mut kestikin reilu neljä. Ihan meillä oli nastaa kun oli kaveri talossa, vaikka se olikin vaan faija. Isä poika laatuaikaa, hmmm…. Tuo ihmisemäntä edelleen vaan niitä käsitöitä, käsitöitä ja käsitöitä.
Kyllä tuo emäntä maltto sit hetkellisesti käsityöt laittaa sivuun ja käytti meitä ulkona lenkillä, eli hänelle jotain muutakin tekemistä kun niitä käsitöitä. Faijalla oli tosi nastaa kun se sai haistella uusi hajuja. Mä oon kuvitellu, että mä olen varsinainen “haistelija”, mutta kyllä toi faija musta ohi siinä menee, kevyesti.
Silloin kun faija on ollut pentu se on tykännyt jahdata kuivia lehtiä mitkä liikkuu tuulen mukana maassa. Se on ollu ihan parasta hommaa. No taitaa olla edelleen, ulkona kun vähän tuulen mukana lehtiä lensi, heti se oli perässä. Mutta kiva, että on kivaa.
Sisällä ollessa me vedettiin köyttä ja se oli tosi nastaa, tosin tuo emäntä välillä meinas hemostua kun meistä lähti sellanen ärinä. Heikkohermonen olis varmaan jo hieman pelästynyt. Mutta me vaan vähän leikittiin. Aikasemmin meillä on ollut hankaluuksia kaluta samaan aikaan luita, mutta nyt sekin oli niin kivaa. Välillä oli nastaa mennä härnäämään ja koittaa ottaa pois luu faijalta. Välillä se anto sen ihna ilman mitään ja välillä se laitto tosi kovan rähinän päälle. No mähän tietysti rähisin kanssa. Toisinaan sain sen luun ja toisinaan faija ei vaan antanut periksi ja söi ihan vaan ite.
Ja voi että tuo faija oli onnellinen kun pääsi yöksi tuonne mun ja emännän viereen bunkkaan. Iltaisin mä luovutin mun nojatuolin faijan käyttöön kun se sitä niin kovasti halusi. Siinä on hyvä tsiikailla pihalle, jos vaikka oravan tai linnun näkisi. Meillä oli niin mukava kuukausi, molemmilla, tai oikeemmin kaikilla eli myös tuolla ihmisemännällä.
