Olisikohan tämä vaikka runo…. Olen tämän tekstin kirjoittanut helmikuussa 2001 ja nyt sen julkaisen. Sopii myös villasukkablogiin, jos vain jaksat lukea niin huomaat… Satunnaisia kirjoitelmia runon muodossa syntyy aina silloin tällöin. En tosin ole mikään runoilija, mutta joskus vain runosuoni sykkii.
Minä olen niin kamalan yksin
Missä sinä olet ystäväni, minulla on niin kauhean ikävä olo. Minä olen niin yksin, yksinäinen. Mihin sinä olet kadonnut, sinä tärkeä ystäväni? Minä lojun yksin tuolilla ja ikävöin. Aika ajoin muutama pari käy ilkkumassa yksinäisyyttäni, ja välillä toinen tarjoutuu seuraani. Mutta minä en tule toimeen ilman sinua, niin juuri sinua. Ystäväni.
Mietin mikä kamala kita sinut on nielaissut. Meidänhän piti olla eroittamattomat. En yksinkertaisesti tule juttuun muiden kanssa, vain sinun kanssasi. Yhdessä me olimme jotain, olimme komea pari. Mikä on sinun kohtalosi, mihin olet joutunut? Pian minutkin lempataan tästä mukavasta tuolista pois, roskiin, sehän on parittomien sukkien kohtalo.
Karita 2001.
Tuolta etusivulta löytyy minusta jotain tietoa. Ja siellä ei todellakaan ole mainintaa runoilusta, käy vaikka kurkkaamassa. Ja niistä villasukistahan löytyy kuvia myös Instagramista – villasukkasillain tunnuksen takaa.
